Kieku Oy kasvatti kapasiteettiaan automaation avulla

Kieku Oy:n munapakkaamo onnistui merkittävästi kasvattamaan tuotantonsa kapasiteettia Robotmationin toimittaman automaatioratkaisun ansiosta. Tuotantoprosessin tehostumisen lisäksi myös työntekijöiden fyysinen rasitus väheni tuntuvasti.

Loimaalla sijaitseva Kieku Oy on Suomen suurin täysin kotimaisessa omistuksessa oleva nykyaikainen munapakkaamo. Tuottajien omistama yritys toimittaa vastuullisesti tuotettuja, tuoreita kananmunia kaikkiin päivittäistavarakauppoihin ympäri maan.

Kapasiteetin kasvattaminen ja työntekijöiden fyysisen kuorman vähentäminen olivat keskeisiä tavoitteita, kun Kieku päätti tehostaa munapakkaamonsa tuotantoa. Kumppaniksi valikoitui Robotmation, joka toimitti kattavan automaatioratkaisujen kokonaisuuden.

– Aiempien kokemusten perusteella tiesimme, mihin Robotmation pystyy: olemme olleet todella tyytyväisiä heidän toimintaansa. Tarjous oli hyvä ja heidän näkemyksensä loistava – täysin samalla suunnalla kuin meillä, kertoo Kieku Oy:n tuotantopäällikkö Jerkko Saarenvalta.

Robotmationin toimitus sisälsi automaatiot tuotannon eri vaiheisiin: uusien munakennojen lavapurkajan, munalaatikoiden kuljetinjärjestelmän, laatikonlavausjärjestelmän sekä robottiratkaisut myyntikonttien lastaukseen. Uuden korkeakapasiteettisen linjaston ansiosta tuotanto voitiin lähes kaksinkertaistaa aiempaan verrattuna. Robotmation vastasi myös vanhojen laitteiden purkamisesta ja uusien asennuksesta.

Tavoitteisiin päästiin myös pakkaamon työntekijöiden työergonomian parantamisessa. Kiitosta saa erityisesti laitteiden käyttäjäystävällisyys.

– Nostelua ei juuri enää tarvitse tehdä lainkaan. Laitteet ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä – peruskäyttö onnistuu jopa ilman perehdytystä, Saarenvalta kertoo.

Asennuksen tiukka aikataulu ei tuottanut ongelmia

Koska kanojen munintaa ei voida tauottaa, piti laitteiden asennusaika puristaa muutamaan tiukkaan päivään. Työt aloitettiin 11. helmikuuta, koeajo tehtiin 16. päivä ja jo 17. päivä tuotanto päästiin jälleen käynnistämään.

– Normaalista aikataulusta jouduimme nipistämään 3–4 päivää pois. Olettamuksena aina on, että jokin menee pieleen, mutta tällä kertaa meni kyllä kaikki jiiriin, Saarenvalta muistelee.

Ongelmatilanteissa apua on aina ollut helposti saatavilla. Saarenvallan mukaan puhelimeen vastataan aina heti, ja jos tilanne on vaatinut paikan päällä käymistä, on asentaja ollut pakkaamossa tunnissa.

– Koskaan ei ole jouduttu koko päivää odottelemaan.

Yhteistyö Robotmationin kanssa on Saarenvallan mukaan ollut poikkeuksellisen sujuvaa.

”Aiempien kokemusten perusteella tiesimme, mihin Robotmation pystyy: olemme olleet todella tyytyväisiä heidän toimintaansa. Tarjous oli hyvä ja heidän näkemyksensä loistava – täysin samalla suunnalla kuin meillä!”

Kieku Oy

Jerkko Saarenvalta

Tuotantopäällikkö

Kiinnostuitko?

Muut asiakastarinat

ASIAKASTARINA

Automaatio helpottaa työvoimapulaa ja keventää raskaita työvaiheita

Ratkaisut

Faktat

10+ vuotta yhteistyötä

Useita robottisoluja yhdellä operaattorilla

Täysin automatisoitu kappaleenkäsittely

”Yhteistyö on vaivatonta ja henkilökemiat toimivat. Robotmationista huokuu ammattitaito omaa osaamistaan kohtaan. Robotmationilla on hyvä asiantuntevuus ja näkemys toteutuksiin. Kun ollaan pitkään oltu tekemisissä, osataan jo puhua samaa kieltä.”

Refimex Machinery Oy

Pasi Tsutsunen

Hankintajohtaja

ASIAKASTARINA

Fredman on automatisoinnilla saanut parannettua henkilöstön työergonomiaa

Ratkaisut

Faktat

3 vuotta toimivaa robotiikkaa käytössä

Työn ergonomia parantunut merkittävästi

Etätuki käynnisti tuotannon lauantaiaamuna

”Työntekijöiden ergonomiaa on saatu parannettua huomattavasti. He voivat keskittyä nyt koneen käytössä mielekkäämpään tekemiseen, kun linjaston loppupäätä ei tarvitse enää vahtia.”

Fredman Operation Oy

Juha-Pekka Valo

Entinen tuotantopäällikkö